Receive up-to-the-minute news updates on the hottest topics with NewsHub. Install now.

Kaksi Suonenjoen kolarissa loukkaantunutta yhä tehohoidossa

16. syyskuuta 2017 5:52
1 0
Kaksi Suonenjoen kolarissa loukkaantunutta yhä tehohoidossa

Suonenjoen eilisessä kolarissa loukkaantuneista kaksi on edelleen tehohoidossa, Kuopion yliopistollinen sairaala tiedottaa.

Kaikkiaan 13 ihmistä loukkaantui, kun kärkikolmion takaa tullut maitoauto törmäsi Kuopiosta Rautalammille matkanneen pikkubussin kylkeen eilen iltapäivällä. Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tuotiin hoidettavaksi ja arvioitavaksi yhteensä yhdeksän uhria, joista kolme oli saanut vakavampia vammoja.

Suurin osa sairaalaan tuoduista oli 15–20-vuotiaita. Päivystyksen vt. ylilääkärin mukaan potilaista ja heidän tilastaan ei anneta yksityiskohtaisia tietoja.

Kantamatkat -bussiyhtiön toimitusjohtaja Tapani Kantanen kertoi eilen, että bussin kuljettaja oli nähnyt maitoauton saapuessaan risteykseen.

– Hän kertoi minulle, että hän tuli ihan normaalisti risteykseen. Kyseessä oli ihan avoin risteys, siinä ei ole näköesteitä. Hän näki maitoauton, mutta oletti koko ajan, että totta kai se väistää, kun se tulee kärkikolmion takaa ja vauhti oli hiljainen, Kantanen sanoi.

Poliisin mukaan maitoautoa kuljettanutta, vuonna 1977 syntynyttä paikkakuntalaista miestä epäillään ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta turmaan.

Poliisi ja Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittävät turman syytä.

Lähde: ess.fi

Jaa sosiaalisiin verkostoihin:

Kommentit - 0