Receive up-to-the-minute news updates on the hottest topics with NewsHub. Install now.

Sotakoirat olivat talvi- ja jatkosodan sankareita

9. joulukuuta 2017 6:00
67 0
Sotakoirat olivat talvi- ja jatkosodan sankareita

Sotakoirat tekivät talvi- ja jatkosodassa todellisia urotekoja mm. viestin viejinä ja haavoittuneiden etsijöinä.

Sotakoira oli paras turva ja uskollinen kumppani talvi- ja jatkosodan taisteluissa. Hyvin koulutettu koira vei kaulapantansa metallilieriössä viestin eturintamaan, kun muuta yhteyttä ei ollut. Viestin vienti perustui siihen, että koira juoksi aina kahden sille entuudestaan tutun henkilön välillä. Koira saattoi parhaimmillaan juosta jopa viisi kilometriä pataljoonan esikunnasta etulinjaan ja takaisin. Päivässä koiran juoksumatka oli jopa 30 kilometriä.

Viestitehtävien ohella sotakoirat vartioivat, varoittivat vihollisesta ja etsivät haavoittuneita, jotka saatiin haettua turvaan. Koska sotakoirat tekivät suuren palveluksen rintamamilla, niiden muistoksi paljastettiin viime toukokuussa muistolaatta Viitasaarella. Aiemmin jokainen sotakoira ja niiden omistajat saivat Suomen marsalkan Carl Gustaf Mannerheimin käskystä kunniakirjan osallistumisestaan taisteluihin vuosina 1941-1944.

Laatalla muistetut koiria olivat rodultaan saksanpaimenkoiria ja airedalenterrierejä. Niihin kuuluivat myös Wulf, Sota-Siro, Andy ja Poukku sekä Iro, jotka olivat luutnantti Pentti Luotolan koiria. Hänellä oli rintamalla peräti viisi omaa koiraa, mikä oli ainutlaatuinen tilanne, kertoo Luotolan poika, sotakoirien historiaa selvittänyt lääketieteen ja kirurgian tohtori, erikoislääkäri Hannu Luotola, 75. Hän kertoo isänsä kouluttaneen paitsi omat koiransa myös suuren joukon muita. Pentti Luotola omistautui kenneltoiminnalle jo rauhan aikana ja oli koko elämänsä aktiivi Suomen Palveluskoiraliitossa ja Suomen Kennelliitossa. Jatkosodassa hän oli Aunuksen rykmentin sotakoiraosaston päällikkö.

- Mikä oli tärkeää, oli se että isällä oli pohjaton luottamus siihen koiraan, joka hänelle oli uskottu. Vaikka koira oli kuinka vieras ja vihaisen näköinen, isä saattoi mennä sitä taputtamaan. Hänen mottonsa olikin: "Ei koira koiraa pure."

Sotakoiria oli talvisodassa vielä vähän eikä niitä voitu kovan talven ja runsaan lumen takia käyttää täysin toivotulla tavalla, mutta jatkosodan lopulla koulutettuja koiria oli 850. Sekään ei ollut tarpeeksi, sillä rintamalle olisi tarvittu 2 000 koiraa. Osa koirista oli sotilaiden omia, mutta osa pakkolunastettuja omistajiltaan, Niistä kuitenkin noin puolet jouduttiin palauttamaan, sillä kaikki koirat eivät soveltuneet 6-12 kuukauden vaativaan koulutukseen ja rintamalle. Työskentely taistelun melskeessä ja epävakaissa oloissa vaati koiralta palveluun sopivaa perusluonnetta, hyvähermoisuutta sekä kykyä olla hiljaa ja ottaa vastaan äänettömästi käsimerkeillä annetut ohjeet. Toisaalta vartiokoiran piti olla hyvä haukkumaan ja näyttämään tarvittaessa kulmahampaitaan, jotta viesti esimerkiksi vangeille meni varmasti perille.

Pentti Luotola koulutti ystävänsä, eläinlääkäri Birger Brüningin kanssa alun perin sotakoiria lähellä Savonlinnaa omassa, yksityisessä sotakoiraosastossa.

- Isä ja Brüning perustivat sotakoirakoulun varmuuden vuoksi. Isällä oli ääretön luottamus koiriin ja käsittämätön käsittelytaito. Se johtui varmasti siitä, että hän koulutti uransa aikana hirveän paljon erilaisia koiria, Hannu Luotola sanoo.

Virallinen sotakoirakoulu perustettiin talvisodan alussa Hämeenlinnaan. Sen toiminta päättyi joulukuussa 1944. Sodan aikana sotakoirakoulu oli Äänislinnassa.

Miinakoulutuksessa koirat oppivat pysähtymään räjähteen viiksilangan eteen. Partio- ja jälkikoiran taas piti oppia mm. ryömimään maassa kuono maata vasten ja olla paljastamatta itseään. Hyvä koulutus kantoi hedelmää, ja Pentti Luotolan lempikoira Sota-Siro teki töitä viestimatkoillaan muutenkin kuin kantamalla viestilieriötä.

- Kun joku oli kaatunut, koira saattoi tuoda päähineen tai rukkasen. Kerran se toi jopa tunnuslaatan kaatuneen kaulasta. Pojat lähtivät hakemaan vainajan.

Kotona Pentti Luotola ei paljon puhunut sotakokemuksistaan. Hannu Luotola muistaa, että koirat kotiutuivat isän mukana perheen silloiseen kotiin Helsingin Jääkärinkadulle. Rintamalle jäi noin 100 sotakoiraa ja osalle siviiliin palanneista jäi erilaisia vaurioita. Luotolan koirat palasivat varsin tasapainoisina, vaikka palvelivat rankoissa paikoissa.

- Wulf oli aristokraattinen haukkuja ja Poukulle tuli sellainen tapa, että aina kun ambulanssi tai paloauto kuului, se nosti kuonon ja ulvoi kuin sireeni. Muuten ne olivat aivan sosiaalisia kotikoiria.

Koiran selviytymiseen vaikutti se, miten sitä oli rintamalla kohdeltu, Hannu Luotola arvioi.

- Mitä paremmin koira oli koulutettu ja mitä enemmän se oli omistajansa hoteissa, sen vähemmän oli vammautuneita. Tärkeää oli molemmin puoleinen luottamus.

Lähde: iltalehti.fi

Jaa sosiaalisiin verkostoihin:

Kommentit - 0