Receive up-to-the-minute news updates on the hottest topics with NewsHub. Install now.

NASA:n uskomaton tutkimustulos vahvistaa: Astronautin geenit muuttuivat avaruudessa

10. maaliskuuta 2018 15:33
23 0
NASA:n uskomaton tutkimustulos vahvistaa: Astronautin geenit muuttuivat avaruudessa

Nasa vahvistaa, että astronautti Scott Kellyn DNA muuttui avaruudessa.

Yhdysvaltalaisen astronautin Scott Kellyn DNA on muuttunut avaruudessa vietetyn ajan seurauksena. DNA:n muutos käy ilmi ilmailu- ja avaruushallintoviraston NASA:n tekemästä tutkimuksesta, kertoo uutissivusto Newsweek.

NASA pystyi vahvistamaan Kellyn DNA:n muutoksen tutkimalla miehen identtisen kaksoisveljen Mark Kellyn DNA:ta, ja vertaamalla sitä Scott Kellyn DNA:han. Scott Kelly oli avaruudessa vuoden 2015 maalikuusta vuoden 2016 maaliskuuhun saakka. Samaan aikaan hänen kaksoisveljensä oli maassa.

Tutkimustuloksissa selvisi, että seitsemän prosenttia Scott Kellyn geeneistä ei palautunut normaaliksi maahan palaamisen jälkeen.

Tutkijoiden mukaan muuttuneet geenit saattavat aiheuttaa pitkäaikaisia muutoksia astronautin immuunijärjestelmään, DNA:n uusiutumiseen, luiden muodostumiseen, happivajeeseen ja kohonneisiin hiilidioksiditasoihin.

Geenien ilmentymiseen avaruuskomennuksella vaikuttivat muun muassa happivaje, stressi, kohonneet tulehdusarvot ja huomattavat ravitsemusvaihtelut. Jotkin muutoksista palautuivat normaaliksi muutaman tunnin sisällä siitä, kun Kelly laskeutui maahan. Jotkin muutoksista kuitenkin vaikuttivat edelleen kuusi kuukautta komennukselta palaamisen jälkeen.

Vuonna 2017 tutkijat havaitsivat myös, että Scott Kellyn kromosomien päätykappaleet olivat pidentyneet sinä aikana, kun hän oli ollut avaruudessa. Ne kuitenkin palautuivat normaaliksi hänen palattua maahan.

Lähde: iltalehti.fi

Jaa sosiaalisiin verkostoihin:

Kommentit - 0