Kuusi asiaa, jotka penis voi kertoa miehen terveydestä

4. lokakuuta 2014 4:13

47 0

Kuusi asiaa, jotka penis voi kertoa miehen terveydestä

Men's Health -lehden mukaan penis on hyvä miehisen terveydentilan osoitin.

Erektiovaikeudet useammin kuin pari kerta kuukaudessa voivat olla merkki sydänsairauksista. Peniksen verisuonet ovat pieniä ja ahtaita, joten verenkiertohäiriöt näkyvät niissä varhaisessa vaiheessa. Itävaltalaistutkimuksen mukaan vakavista erektiohäiriöistä kärsivät miehet sairastuivat kymmenen vuoden sisällä 65 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä sydänsairauksiin kuin ne, joiden elin pelasi normaalisti.

Virtsan muuttuminen punertavaksi on selvä varoitusmerkki! Se voi kertoa eturauhasen, virtsarakon tai munuaisten sairauksista. Asia kannatta tutkituttaa lääkärillä.

Turta siitin voi olla merkki kehnosta ruokavaliosta. Jos ravinnosta saa liian vähän B12-vitamiinia ja folaattia, voi peniksen hermojen toiminta häiriintyä. Tuntohäiriöt voivat johtua myös diabeteksesta.

Lisääntynyt virtsaamisentarve voi johtua eturauhasen liikakasvusta. Vaiva oireilee harvoin alle 40-vuotiailla, mutta vaivaa jo valtaosaa seitsenkymppisistä miehistä.

Sperman vähyys voi johtua alhaisesta testosteronitasosta. Syynä voi olla myös masennuslääkitys, sillä jotkut masennuslääkkeet aiheuttavat miehille orgasmivaikeuksia.

Osa yli 40-vuotiaista miehistä potee Peyronien tautia, sairautta joka aiheuttaa oudossa kulmassa käyristyvän erektion. Erektio voi olla myös kivulias. Sen syynä on peniksen kudoksiin kertynyt plakki. Sairaus voi johtua geneettisistä syistä tai esimerkiksi diabeteksesta. Vaikeimmissa tapauksissa Peyronien tauti vaatii kirurgista hoitoa.

Lähde: iltalehti.fi

Luokan sivu

Loading...