Parisuhdetutkimus paljastaa tietoa "kakkoskierroksesta" - etenkin naisten kohdalla tämä pätee!

25. syyskuuta 2014 13:55

39 0

Parisuhdetutkimus paljastaa tietoa "kakkoskierroksesta" - etenkin naisten kohdalla tämä pätee!

Suhteet Suomessa on ollut avioeroja 1990-luvun alun jälkeen tasaisesti noin 13 000 vuodessa.

Nykypäivän keski-ikäisistä noin 40 prosenttia on ollut elämänsä aikana ainakin kahdesti avo- tai avioliitossa.

– Vielä 1990-luvun alussa edellä mainittu osuus oli miltei puolet tätä pienempi. Joka kymmenes keski-ikäinen on ehtinyt asua jo ainakin kolmen kumppanin kanssa, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula.

Professori Kontula selvitti viime marraskuussa ilmestyneessä Yhdessä vai erikseen? -tutkimuksessaan suomalaisten avio- ja avoliittojen vahvuuksia ja ristiriitoja sekä syitä avio- ja avoeroihin.

– Tutkimukseen poimittiin Väestörekisterikeskuksesta vuonna 2005 avio- tai avoliiton solmineita. Tutkimukseen vastasi yli 3 000 keski-ikäistä naista ja miestä, hän kertoo.

Eron jälkeen puolet tutkimukseen osallistuneista jatkoi vuonna 2005 alkanutta suhdettaan ja loput olivat eronneet kyseisestä suhteesta.

– Eron jälkeen noin 70 prosenttia oli solminut uuden suhteen. Niistä noin 20 prosenttia oli solminut avioliiton ja noin 30 prosenttia avoliiton, hän tarkentaa.

Kontulan mukaan eron jälkeen erillissuhteessa eli parisuhteessa eri talouksissa eläviä oli tutkimuksessa noin 20 prosenttia.

Kasvavan sinkkutrendin aikana näitä lukuja voidaan pitää hyvänä uutisena. Kontulan mukaan keski-iässä uskotaan ja halutaan yhä hyvää kumppanuutta.

- Hyvät ystävät ovat toki tärkeitä, mutta oma kumppanion paras ystävä, jolta saadaan tuki ja turva, hän sanoo.

Tutkimuksessa mukana olleista vain viisi prosenttia halusi olla yksin eron jälkeen.

Suhteen solmimisen suosion luulisi näkyvän vaatimuksista tinkimisenä. Kontulan mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan “toiselle kierrokselle” lähdettäessä vaatimukset kumppanin ominaisuuksista ovat yllättäen korkeammat.

Lähde: iltasanomat.fi

Luokan sivu

Loading...