Omannäköistä elämää sairaudesta huolimatta

25. maaliskuuta 2015 1:30

3 0

Hyvä elämä on jokaiselle erilainen, aina omannäköinen. Aikuinen saa tehdä oman elämänsä valinnat itse – silloinkin, kun ne ovat muiden mielestä kehnoja.

Toisin käy, jos sairastuu muistisairauteen. Vaikkei sairaus suinkaan vie itsemääräämisoikeutta, ei ainakaan kokonaan ja saman tien, alkavat muut diagnoosin jälkeen tehdä päätöksiä sairastuneen puolesta.

Muistisairaalla ihmisellä on oikeus päättää elämästään, tai ainakin olla mukana sitä koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa. Sairauden alkuvaiheessa voivat onnistua suuretkin valinnat, mutta myöhemminkin on valta ratkaista monia arkisia asioita. Yksi tavallisimmista pohdinnoista on paras paikka asua.

Kodin tunnun tekee tuttuus, turvallisuus, pysyvyys ja muistot. Nämä elementit voidaan säilyttää myös muistisairaan ihmisen tarpeet tuntevassa yhteisökodissa, jossa pääpaino ei ole hoidossa ja toimenpiteissä, vaan hyvän elämänlaadun varmistamisessa.

Muistiliitossa ollaan uudistamassa niin sanottuja hyvän hoidon kriteereitä. Syksyllä valmistuva työkirja auttaa ammattilaisia kehittämään ja arvioimaan hoitotyötä niin, että samalla tuetaan laadukasta elämää. Parhaimmillaan elo yhteisökodissa on jopa mukavampaa ja iloisempaa kuin kotona, jonne moni sairastunut voi jäädä hyvin yksin, jopa heitteille.

Tärkeä hyvää elämää ja asumista linjaava kysymys on, kuka päättää ja kysytäänkö ihmiseltä itseltään.

Terveelle aikuiselle olisi vastenmielinen ajatus, että joku määräisi, montako kertaa viikossa saa käydä kävelyllä tai kaupassa tai saako edelleen asua omassa kodissa. Yhtä lailla pelottavaa se on muistisairaalle ihmiselle. Ei ihmistä saa ulkoistaa omasta elämästään.

Elämä ei pääty muistisairauden diagnoosiin, vaan voi jatkua monimuotoisena ja laadukkaana myös diagnoosin jälkeen.

Hoitotahto on paras väline varmistaa, että omat toiveet kuullaan silloinkin, kun ei niitä enää pysty itse ilmaisemaan.

Lähde: ts.fi

Luokan sivu

Loading...