Ohjeet otsaryppyjen poistoon

27. syyskuuta 2014 4:00

49 0

BLOGI Elämän parempi puoli -blogia on nyt takana viisi viikkoa ja hyvän olon projektia 11 viikkoa. Mukaan mahtuu sekä isoja onnistumisia kuin pieniä lipsahduksiakin. Viikon mottona on kohtuus kaikessa, myös kuntoilussa ja terveissä elämäntavoissa. Myös elämässä 70% syke on välillä ihan riittävästi.

Projektini tavoitetta eli onnellisuutta on vaikeampi mitata kuin olisi esimerkiksi laihdutuskuurissa punnita kiloja, mutta hyvä olo syntyy parempien elämäntapojen myötä.

Kesä oli helpoin, koska pyhitin sen pitkälti projektille. Syksyn alkoivat myös aikatauluhaasteet: töihin saisi helposti hukutettua taas kaiken vapaa-ajan ja syksyllä jooga- ja kuntosalia houkuttelevampia illanviettomahdollisuuksia olisi harva se ilta. Myös viltti, sohva, villasukat, kirja ja punaviinilasi houkuttelee ilmojen kylmenemisen myötä ilta illalta sekä peiton alle sängynpohjalle jääminen ja herätyskellon buzz-nappi aamuisin lenkkiä enemmän.

Elämä on kuitenkin valintoja ja olen nyt päättänyt valita toisin. Laskin juuri jooganneeni 6 viikkoa 6 kertaa viikossa sekä neljä viikkoa kolme kertaa viikossa. Lisäksi olen käynyt salilla, lenkillä tai harrastanut muuta liikunta ainakin saman verran eli yhteensä olen liikkunut 77 päivässä melko tarkkaan saman määrän kertoja.

Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja pieniä lipsahduksiakin on sattunut. Lisäksi olin yhden viikon flunssassa, enkä liikkunut ollenkaan.

Alkuperäinen tavoitteeni oli astangajoogata kuusi kertaa viikossa. Joogagurut eivät yleensä suosittele muita lajeja joogan rinnalle, sillä muut lajit eivät tue joogaa vaikka jooga tukee niitä. Itselläni ensisijaisena tavoitteena ei ole kuitenkaan tulla joogiksi, jooga on minulle yksi tärkeimpiä keinoja paremman tasapainon löytämiseksi elämääni. Pidän kuitenkin myös muista urheilulajeista ja olen harrastanut myös niitä koko projektin ajan.

Kuusi kertaa astangajooga viikossa oli liikaa. Sen lisäksi kävin vielä harva se viikonloppu joogakursseilla ja etenin pikavauhtia aloittelijasta jatko-, mysore-, ja tekniikkakursseille. Joogassa tärkeää olisi oppia ”kiiruhtamaan hitaasti” ja kärsimättömyyteni kostautui. Kuuden viikon jälkeen hieroja, anatomiakouluttaja ja joogaopettaja Ville Saarinen oli sitä mieltä, että kehoni ei enää kestä samaa rasitusta ja kehotti harventamaan joogakertoja joka toiseen päivään sekä lisäämään sen vastapainoksi juoksua aerobisen kunnon kohottamiseksi ja kuntosalia lihaskunnon vahvistamiseksi, jotta loukkaantumisilta vältytään.

Palkitsin itseni kahden kuukauden kuntoilusta viikonloppureissulla ystävättärien kanssa Keski-Eurooppaan. Vaikka olin antanut itselleni luvan ottaa reissun aikana vähän rennommin, jokapäiväisestä liikunnasta oli tullut jo niin rutiinia, että löysin itseni lauantaiaamuna klo 8 juoksemasta Genevejärven rannalta. Sunnuntaina kipusimme koko kaveriporukka vielä puolenpäivän haikkauksen vuorilla, joten reissu ei edes kuntoilun kohdalta mennyt harakoille.

Lähde: iltasanomat.fi

Luokan sivu

Loading...