Nykyiset matkakortit käytettävä loppuvuoden aikana

15. syyskuuta 2014 14:28

21 0

Nykyiset matkakortit käytettävä loppuvuoden aikana

Kuopion seudun joukkoliikenne siirtyy valtakunnalliseen lippu- ja maksujärjestelmään Walttiin.

Nykyisiltä alle vuoden voimassa olevilta matkakorteilta matkat tulee käyttää vuoden loppuun mennessä. Hyvityksiä tehdään vain vuoden voimassa olevilta korteilta.

Kuopiossa Waltti otetaan käyttöön marraskuun alussa vaiheittain. Tavoitteeksi on asetettu, että kaikki matkakortit vaihtuvat Waltti-korteiksi vuoden loppuun mennessä.

Waltti on valtakunnallinen joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä, johon kaupunkiseudut siirtyvät vaiheittain. Suurin osa kaupunkiseuduista käyttää uutta maksujärjestelmää jo vuosina 2015–2016.

Waltti tuo lippujen yhteiskäytön mahdollisuuden eri kaupunkiseuduilla. Samalle kortille voi ladata matkustusoikeutta oman alueen lisäksi myös muilla alueilla.

Lähde: savonsanomat.fi

Luokan sivu

Loading...