Nobel-palkittu Tranströmer on kuollut

27. maaliskuuta 2015 15:43

17 0

Nobel-palkittu ruotsalainen kirjailija Tomas Tranströmer on kuollut, kertoo kustantaja Bonniers uutistoimisto TT:lle. Hän kuoli eilen lyhyen sairauden jälkeen.

Tranströmer oli syntynyt vuonna 1931. Hän julkaisi esikoiskokoelmansa 17 runoa 23-vuotiaana. Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän sai vuonna 2011.

Paitsi kirjailija Tranströmer oli myös runoilija, kääntäjä ja psykologi. Päivätyönsä hän teki syrjäytyneiden, vankien ja narkomaanien kuntouttajana.

Ruotsin akatemia perusteli Tranströmerin palkitsemista vuonna 2011 sillä, että hän tarjoaa lukijoille raikkaan väylän todellisuuteen tiivistetyillä, läpikuultavilla kuvillaan.

- Suurinta osaa hänen runokokoelmistaan luonnehtivat taloudellisuus, konkreettisuus ja kärkevät kielikuvat. Viimeisissä kokoelmissaan Tranströmer on siirtynyt entistäkin keskittyneempään ilmaisuun, akatemia perusteli.

Tranströmeriltä on ilmestynyt suomeksi kokoelmat Eläville ja kuolleille, Totuuden kynnys, Surugondoli ja Kootut runot 1954-2000 sekä Kootut teokset 1954-2004, joka sisältää aiemmin ilmestyneiden Koottujen runojen lisäksi lapsuus- ja nuoruusmuistelman ja kaksi 2000-luvun runokokoelmaa.

Tranströmerin tuotantoa on käännetty yli 60 kielelle, mikä on enemmän kuin yhdenkään toisen eurooppalaisen nykyrunoilijan.

Hän on kenties myös tunnetuin skandinaavirunoilija englanninkielisessä maailmassa. Kiitos siitä kuuluu ainakin osittain runoilijan hyvälle ystävälle, yhdysvaltalaiselle kollegalle Robert Blylle, joka on ahkerasti kääntänyt englanniksi hänen teoksiaan.

Vuonna 1990 runoilija sai aivoverenvuodon, joka vaikutti hänen puhekykyynsä. Kirjoittaminen kuitenkin jatkui, ja kohtauksen jälkeen Tranströmeriltä ilmestyi lapsuutta ja nuoruutta muisteleva elämäkerta ja useita kokoelmia.

Lähde: kaleva.fi

Luokan sivu

Loading...