Machu Picchulta alas rannikolle ja Amazonin viidakkoon

25. maaliskuuta 2015 3:40

2 0

Kuuma, kostea ja villieläimiä vilisevä viidakko (la selva), merisuolalta ja tuulelta maistuva rannikko (la costa) sekä hengästyttävien maisemien, laamojen ja kulttuuriperinteen vuoristo (la sierra).

la costa. Rannikolta, jossa myös pääkaupunki Lima sijaitsee, ehtii Andeille päivämatkoillekin. Espanjan kieltä osaava löytää järjestettyjä, mutta edullisia vaellusretkiä turistien kiertomatkojen ulkopuolelta.

Koska rantaviivaa riittää, surffipaikkoja löytyy sekä aloittelijoille että myös maailmanmestareillekin.

Koska meren tuntumassa aavikolla riittää myös hiekkaa, sandboarding eli hiekkalautailu tuo vaihtelua Lapin lumirinteisiin tottuneelle suomalaiselle.

Kiinnostava retkikohde rannikolla on lähellä Ican kaupunkia sijaitseva Huacachina. Laguunin ympärille muodostunut keidas näyttää kangastukselta aavikon keskellä.

la selva. Viidakolla sää on rannikkoa villimpi, mutta niin on luontokin.

Kuumuutta, kosteutta ja malarialääkitystä hyvin sietävä pääsee villieläinbongarin paratiisiin: vaaleanpunaiset delfiinit pulpahtelevat hengittämään Amazon-joen pintaan, ja joenrannan puissa lepäilee iguaaneja ja laiskiaisia.

Niin kovia kokeneiden villieläinten parista kuin Amazoniaa suojelevista järjestöistäkin voi löytää halutessaan myös vapaaehtoistyöpaikan.

la sierra. Andien vuoristo tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia vaeltajille sekä muinaishistoriaa, kuten Cuscon liepeillä sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen Machu Picchun.

Turistien täyttämässä Cuscossa kauppiaiden ja matkanjärjestäjien huutelu voi alkaa nopeasti ärsyttää.

Hyvä vaihtoehto on Liman pohjoispuolella sijaitseva Huaraz, jossa maisemat huimaavat päätä – eivät pelkän korkeuseron takia.

Huacachina näyttää kangastuksenomaiselta paratiisilta aavikon keskellä. Laguuni ei ole enää luonnontilainen, vaan sitä ylläpidetään matkailijoiden ja lähialueen asukkaiden iloksi.

Lähde: ts.fi

Luokan sivu

Loading...