Kysely: Skotlannin itsenäistymisen vastustajat johdossa

11. syyskuuta 2014 21:37

25 0

Kysely: Skotlannin itsenäistymisen vastustajat johdossa

Skotlannissa itsenäistymistä vastustavat johtavat neljällä prosenttiyksiköllä tuoreen mielipidetiedustelun mukaan. Times- ja Sun-lehtien teettämän kyselyn mukaan 52 prosenttia skoteista ei halua erota Britanniasta. 48 oli itsenäistymisen kannalla. Kyselyssä ei huomioitu niitä, jotka eivät vielä tienneet kantaansa.

Tuoreimman tutkimuksen teki YouGov, ja siihen vastasi runsaat 1 200 ihmistä tiistain ja torstain välisenä aikana.

Skotlanti äänestää itsenäistymisestä ensi viikon torstaina. Itsenäistymisen kannattajat ja vastustajat ovat olleet viime aikojen mielipidemittauksissa lähes tasoissa. Vielä kuukausi sitten itsenäistymisen vastustajat johtivat selvästi.

Toissa päivänä Britannian johtavat poliitikot ryhtyivät viimeiseen taistoon maansa yhtenäisyyden puolesta ja matkustivat Skotlantiin. Pääministeri David Cameron varoitti, että Skotlannin mahdollinen ero Britanniasta merkitsisi myös eroa punnasta. Valuuttaunioni Skotlannin kanssa ei voisi hänen mukaansa toimia.

Skotlannin suurimmat pankit ovat uhanneet muuttaa Englantiin, jos skotit päättävät irtautua Britanniasta.

Reilun viiden miljoonan asukkaan Skotlanti on ollut historiansa aikana itsenäisenä yli 840 vuotta. Nykyinen liitto Britannian kanssa on kestänyt yli 300 vuotta.

Lähde: savonsanomat.fi

Luokan sivu

Loading...