Näin kehon vaivat vaikuttavat treenaukseen: "Joskus sattuu niin, etten voi muuta kuin itkeä"

22. syyskuuta 2014 4:27

67 0

Blogi Kuinka moni teistä kärsii vaivoista, jotka ovat aiheutuneet istumisesta? Tai treenaamisesta? Kuinka moni 25-vuotias vertailee vaivojaan mummonsa kanssa?

- Voi, kyllä. Niin sattui taas aamulla herätä enkä meinannut sängystä päästä ylös.

Tämä on ihan normaali puhelinkeskustelu minun ja yli 70-vuotiaan mammani kanssa. Ja minä olen siis se, joka tässä kohtaa valittaa vaivastaan. Hän on ainut lähipiiristäni, joka ymmärtää, miltä lonkkavaivaisesta tuntuu.

Lonkan kivut ovat vaivanneet minua vuosia. Olen välillä könkätessäni kuin vanha mummeli. Joskus sattuu niin, etten voi muuta kuin itkeä. Näen unia, joissa en pysty kävelemään, koska jalkani pettää alta. Välillä tuntuu, että lonkkaani kolottaa sadesäällä.

Osasyyksi kipuun on epäilty tanssitaustaani, nykyistä istumatyötä tai perinnöllisyyttä. Olen käynyt vaivan takia lääkärillä (joka ensimmäisenä antoi kipulääkkeet, toisella kertaa kortisonipiikit ja kolmannella kerralla luovutti), kiropraktikolla, hierojalla ja kolmella eri fysioterapeutilla.

Ensimmäinen tutki muljahtelevaa nilkkaani ja teki minulle erikoispohjalliset. Auttoi hetken. Toinen hieroi ja antoi jumppaliikkeet. Auttoi jälleen hetken. Nyt kolmas, nykyinen fysioterapeuttini on ensimmäistä kertaa lähtenyt perin pohjin tutkimaan ongelman aiheuttajaa ja vahvistamaan lonkkaa ympäröiviä lihaksia. Lonkka myös kuvattiin, muttei siitä löytynyt rakenteellista vaivaa.

Fyssarini antoi minulle paljon kotijumppaohjeita ja luvan treenata salilla, kunhan en tee mitään kipua vasten tai provosoi lonkan kipuja. Tähän asti ohjeet ovatkin toimineet loistavasti. Turhauttavaa tosin on, ettei vieläkään tiedetä, mikä lonkkaani vaivaa. Olen 25-vuotias, en vielä halua, että lonkkaani kolottaa sadesäällä.

Teen istumatyötä. Työtä, johon kehomme ei todellakaan ole tarkoitettu. Työtuolissa päätteen äärellä lohnottaminen kahdeksan tuntia päivässä lienee toimistotyöläisen pahin kipujen, kolotusten ja vaivojen aiheuttaja.

Lapaani alkoi kolottaa ja jälleen alan ammattilaiset alkoivat tutkia vaivaani.

Lopulta fysioterapeutti selvitti syyn. Lapatukeni pettää ja tästä aiheutuu jumalon kipu lapaan. Sain kotiläksyksi nivaskan jumppaohjeita ja kappas kummaa, tiedostettuani, mistä vaiva johtuu ja jumppailtuani ahkerasti, lapani on tällä hetkellä lähes oireeton.

Myönnettäköön, että kuntokuurin aloittaminen on vaivoistani johtuen ollut hieman nihkeää. Jokaisessa lajissa ja liikkeessä on otettava lonkka ja lapa huomioon. Lonkan takia lähentäjien ja loitontajien treenaus on kielletty ja rakastamaani kyykkäystä voi tehdä vasta pienillä painoilla. Sama homma lavan kanssa: pieniä painoja, paljon toistoja. Se on turhauttavaa. Mutta ei auta itku markkinoilla.

En voi treenata itseäni timmiksi mimmiksi ennen kuin olen hoitanut vaivani pysyvästi pois päiväjärjestyksestä.

Siinä tärkeimmät työkalut ovat oman kehonsa kuunteleminen, ammattitaitoinen hoito ja paneutuminen ongelman aiheuttajaan. Lääkkeet poistavat kivun mutteivät vaivaa.

Uskon, että olemalla kärsivällinen, tekemällä kotijumpat ja kiinnittämällä treeneissä huomiota tekemiseeni entistä enemmän, saan kehoni voimaan paremmin kuin koskaan aiemmin.

- Ei sitä tiedä, jos tämä sinun kuntokuurisi saisi vielä meikäläisenkin innostumaan, rakas mammani, vaivojeni vertaistuki hihkui.

Inkan yksi suurimpia haasteita nyt alussa on saada hänen ylävartalonsa lihasten hallinta kuntoon.

Inka kertoi heti alussa minulle, että hän on käynyt fysioterapiassa vaivojensa vuoksi. Inkan ongelma suomeksi sanottuna on, että häneltä pettää lapatuki. Kysyin Inkalta lupaa olla yhteydessä hänen fysioterapeuttiinsa, jotta pääsisin kartalle ongelmasta kokonaisvaltaisesti: mitä havaintoja fysioterapeutti on Inkan lihaksistosta tehnyt ja miten vaivaa on hoidettu.

Mielestäni on ammattiylpeyttä olla esittämättä itse kaikkitietävää. Pulmien kohdatessa kannattaa kääntyä itseään viisaampien puoleen - ennen kaikkea on kysymys kuitenkin Inkan terveydestä enkä tietenkään halua pahentaa hänen tilannettaan. Haluan saada Inkan nopeasti kuntoon, että saamme kuntosaliharjoittelun käyntiin täysipainoisesti.

Sain fysioterapeutti Mika Heinämäeltä perusteellisen selvityksen Inkan ongelmasta. Inkalla on tyypillinen istumatyötä tekevän toimistotyöläisen ongelma. Kun vähän kuormittavaa työtä tehdään pitkiä aikoja huonoissa ja monesti lysähtäneessä istuma-asennossa, lavan tukea kontrolloivat lihakset venyvät vähäisen käytön vuoksi, jolloin niiden lepopituus kasvaa – samalla niiden toimintakyky heikkenee ja viivästyy. Toimintakyvyn heikkeneminen puolestaan aiheuttaa sen, että pinnallisemmat ja voimaa tuotavat lihakset alkavat dominoida.

Lihaskuntoharjoittelussa tämä on Inkalla aiheuttanut sen, että dominoivien lihasten lihastyö on korostunut ja johtanut heikkoon lapatukeen. Kun tuki pettää liikkeen aikana, lapaluu kiertyy eteen, olkanivel ei toimi optimaalisesti, jolloin väärät lihakset kuormittuvat ja lihastyössä syntyy epätasapaino.

Tärkeää on siis saada Inkan lapatuki oireettomaksi ja lavanhallinta normaaliksi. Mikan Inkalle antamat harjoitteet ovat toimineet hyvin ja Inka hallitsee lapatuen pitämisen jo hyvin pienillä painoilla.

Tärkeää tässä vaiheessa on tietysti se, että lapatuen pito saadaan iskostettua Inkan lihaksistoon niin, että lapatuki muuttuu automaatioksi ja se pitää jatkossa aina kun sen tarvitsee harjoittelun aikana pitää. Inkan täytyy pystyä harjoituksissa ehdottomasti pitämään liike puhtaana. Toistoja täytyy tehdä paljon ja kevyillä painoilla kunnes olemme varmoja, että tuki pitää harjoitellessa. Uskon myös, että Inkan hyvä motivaatio ja liikunnallisuus myös nopeuttavat kuntoutumista.

Inkan lonkan suhteen selvitykset ovat vielä kesken. Treenata voimme hänen kanssaan, kunhan muistamme olla varovaisia emmekä treenaa kipua vasten.

Lähde: iltasanomat.fi

Luokan sivu

Loading...