Jättirakeita Espanjassa, tulvia Meksikoon ja Yhdysvaltoihin

16. syyskuuta 2014 13:14

43 0

Jättirakeita Espanjassa, tulvia Meksikoon ja Yhdysvaltoihin

Korkeapaine Suomen ja Baltian yllä on vähitellen heikkenemässä. Sää muuttuu epävakaisemmaksi Euroopassa.

– Portugalin luoteispuolella matalapaine pyörittää kovia kuurosateita ja ukkosia Portugaliin ja Espanjaan. Viime päivien aikana siellä on satanut jopa golfpallon kokoisia rakeita, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

– Sen sijaan Välimeren itäisissä lomakohteissa Kreikan saaristossa, Turkin eteläosassa ja Kyproksella on yhä kuumaa. Lämpötilat ovat vähintään 30 asteessa ja merivesi laajalti 27-28 asteessa, sanoo Markus Mäntykannas.

Meksikossa entinen hurrikaani Odile kulkee kohti pohjoista Kalifornian niemimaalla. Tulvat ja mutavyöryt ovat edelleen mahdollisia.

– Myrsky pyöräyttää tropiikin kosteutta myös Yhdysvaltojen lounaisiin osavaltioihin ja sinne on tulossa kovia sateita epätyypillisille alueille, toteaa Markus Mäntykannas.

Vain viikko sitten hurrikaani Norbertin jäänteet aiheuttivat tulvia muun muassa kuivuudesta ja kuumuudesta tunnetussa Arizonassa. Keskilännessä on tavanomaista viileämpää, mutta Kaliforniassa ja Yhdysvaltojen länsirannikolla on yhä harvinaisen kuumaa. Esimerkiksi Los Angelesissa ollaan 35 asteen lukemissa, joka on lähes kymmenen astetta tavanomaista lämpimämpää.

Aasiassa taifuuni Kalmaegi liikkuu Hongkongista kohti Vietnamia samalla heikentyen. Suuret sademäärät ja mutavyöryt ovat mahdollisia.

Lähde: mtv.fi

Luokan sivu

Loading...