Air France peruu tänään lentojaan, Lufthansan lentäjät huomenna lakkoon

15. syyskuuta 2014 1:32

46 0

Ranskan lentoliikenne on ollut tänään sekaisin lentoyhtiö Air Francen lentäjien lakon vuoksi. Tilanteen odotetaan pahenevan viikon pituisen työtaistelun jatkuessa.

Pariisissa Charles de Gaullen lentokentältä yhtiön lennoista peruttiin maanantaina vajaat puolet, muilla kentillä huomattavasti enemmän.

Lakon syynä ovat Air Francen aikeet panostaa halpalentoyhtiöönsä Transaviaan. Lentäjät pelkäävät tämän johtavan palkkojen polkemiseen.

- Olen kurkkuani myöten täynnä Ranskan lakkoja. Nytkään en pääse kotiin, että kiitos vaan, puhisi Jean-Marc Ragot.

Lakko ei vaikuta Air Francen lentoihin Helsingistä, koska niitä operoivat muut yhtiöt, kerrottiin Finaviasta STT:lle.

Saksan suurimman lentoyhtiön Lufthansan lentäjät menevät jälleen lakkoon tiistaina. Kyseessä on jo neljäs lakko kolmen viikon sisällä.

Lentäjät vastustavat yhtiön suunnitelmia muuttaa varhaiseläkettä koskevia sääntöjä. Lufthansa haluaisi luopua siirtymäajan korvauksista, mitä lentäjät vastustavat.

Kahdeksantunnin lakko alkaa aamuyhdeksältä ja loppuu viideltä iltapäivällä. Lähtevät lennot Frankfurtin lentoasemalta loppuvat täysin lakon ajaksi.

Edellisen kerran lentäjät lakkoilivat keskiviikkona. Tuolloin peruttiin 110 lentoa ja 13 500 matkustajan matkanteko tyssäsi.

Yhteensä lakkojen vuoksi on peruttu 475 lentoa. Lufthansan mukaan se on menettänyt lakkojen vuoksi noin 60 miljoonaa euroa.

Lähde: kaleva.fi

Luokan sivu

Loading...