12-vuotias tyttö: Voiko tämä olla aknea?

25. syyskuuta 2014 3:28

44 0

"Heippa Eki! Olen 12-vuotias tyttö ja minusta tuntuu, että minulla olisi lievä akne, mutta sitä ei ole varmistettu. Minulla on paljon finnejä naamassa ja en saa niitä mitenkään pois, vaikka pesen naamani kolmella ihonhoito-aineella iltaisin ja päivisin. Mitä voin tehdä?"

Vastaus: Kuvauksesi perusteella kyseessä voi olla nimenomaan lievä akne. Heräävä hormonitoiminta esipuberteetissa ja sitten edelleen varsinaisessa murrosiässä eli puberteetissa kiihdyttää myös ihon rasvan tuotantoa, mikä vuorostaan pyrkii tukkimaan talirauhaskäytävien suuaukkoja ja on mukana edesauttamassa finnien kehitystä. Ihoa käsitellessä pese aina ensin kädet.

Ihosta voi pestä pahimman rasvan pois aivan vedellä ja bakteerikasvua hillitsevällä nestemäisellä saippualla ja sitten tarvittaessa käyttää jotain ihonpuhdistustuotetta, mikäli tarvetta on. Vältä finnien voimakasta näpläilyä tai puristelua.

Apteekista saa toki ilman reseptiä myös finnivoiteita, mutta anna vaikkapa äitisi arvioida ihosi tilannetta ja sitten yhdessä pohditte, josko on tarvista jollekin finnivoiteelle. Suurella osalla on finnejä ainakin jossain määrin murrosiän vuosina, mutta toki niiden määrä vaihtelee kovasti yksilöstä toiseen ja siinäkin voi perintötekijöilläkin olla osuutensa.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähde: iltasanomat.fi

Luokan sivu

Loading...